Mitäs nyt sit?

Jahas. Tässä vaiheessa, kun oon hakenut (ja päässyt) uuteen kouluun, ilmoittanu omalle koululle että eroan (porukat ei ole allekirjoittanut vielä eropapereita, siitä myöhemmin lisää), oon hakenu uudestaan opintotukea, pistänyt asuntohakemukset rullaamaan ja tehnyt kaiken mitä pitää: Ne keksii että "Et sinä mitään lupaa ole saanut!"

Mulla ei riitä ymmärrys noiden kanssa. Nytkun oon lähes kaiken stressannu pois alta, ne ilmoittaa että eihän sulla ole lupaa. Sanoin äidille että: ".. Tuota, me ollaan puhuttu tästä. Ja te tiedätte että mää lähden kuitenkin." "No mutta ei tuo ole laillista! Sinä oot alaikänen, ei sulla ole mitään lupaa meiltä!" "Ei sekään ole laillista, että te pidätte mua täällä. Siinä, että nuori haluaa vaihtaa koulua toiselle paikkakunnalle ja muuttaa, ei ole mitään laitonta. Oon ihan täysin vapaa tekemään niin." Sen jälkeen valitus vaan jatkui ja jatkui ja jatkui.. Okei, mikseivät ole voineet aikaisemmin sanoa? En ymmärrä. Oon tässä koko kevään hehkutellu sillon millonki ku on tapahtunu kehitystä kyseisessä asiassa. Äiti on hymyilly ja kyselly asioista kiinnostuneena, tuon mää käsitän sillä että se on okei, että lähtö tulee. Mutta ei. Kaikki pitää tehdä vaikeamman kautta.

Koulusta eroaminenhan tapahtuu sillä, että koulusta annetaan lappu ja sen jälkeen vien sen kotia, täytän oman nimeni siihen, lisään tulevan koulun nimen (jos sellanen on) ja sitten porukat allekirjottaa kuten minäkin. Toinen vaihtoehto on se, että en vaan koskaan enää tule kouluun. Kuten näköjään tässä tapauksessa tapahtuu. Ilmoitan rehtorille, että näin kävi, että hejssan vaan, oli kiva koulu. Toin viime viikolla sen eropaperin kotiin, porukat eivät ees koskeneet siihen vaan se on lojunu tossa olohuoneen pöydällä tän kokoajan. Siitä mulla tuli pieni aavistus, että nyt asiat ei oo hyvin. No, todistaa ainaki sen että tunnen porukoiden käyttäytymistavat hyvin.

Noh, kyllähän se muutto silti tulee eteen. Olis vaan mukava kun porukat olis mukana, eikä tuollai. Tästä tulee huutoa ja raivoa vielä, ei tarvitse edes ennustaa.

Toinen asia joka stressaa on sitte asunto. Olis tarjolla kiva n. 30 neliön yksiö Kalevasta, noin kilsan päässä rautatieasemasta. Tosi kivan näkönen, ja hyvä vuokra ja kaikkea. Mutta ei saa tuoda pupuja. Mietin eilen että okei, no ehkä jätän puput sitte tänne taikka hankin niille hoitajan. Mutta tänäänku heräsin, tajusin että ei. En todellakaan jätä pupuja tänne. Eli mun pitäis hankkia niille hoitaja Tampereelta vuodeksi. Kuullostaa vaikealta.. Mieluiten ottaisin puput mukanani, mutta tämän kämpän kanssa se ei ole mahdollista. Tästä sais helposti asunnon ainaki vuodeksi, ei tarvis stressata että löytyykö sitä kämppää vaiko ei, ja olis heti elokuusta lähtien.

Kolmas stressin asia on se, että mulla on enää n. 3 viikkoa aikaa tehdä cossipuvut valmiiksi, mutta näyttää pahalta etten jaksa. Muutenkin, tänään ku heräsin, huomasin että nyt on sitte pitkästä aikaa päivä jolloin olen alakuloinen. Oon sellanen ihminen, joka ei helposti tule alakuloiseksi, eikä tykkää olla alakuloinen. Yleensä oon aina iloinen (tai normaalina) ja jos oonkin alakuloinen, niin helposti kuitenki piristyn tai päätän että "vitut jaksa olla surullisena!" ja oon taas happy. Toivotaan että nytki käy niin. :-)